Marlene - Miksi tulen kesäkurssille yhä uudestaan

Lue Marlene Liljasta, joka pian menee 20. kesäkurssille, ja miksi hän tulee joka vuosi yhä uudelleen kurssille.

Alun perin en aloittanut treenaamista itseni takia vaan minun piti olla mukana toteuttamassa Astma ja Allergia projektia vuonna 1997. Mutta sitten minä jäin mukaan. Vuonna 1998 menin ensimmäiselle kesäkurssille ja sen jälkeen olen ollut mukana kaikilla muilla kesäkursseilla paitsi yhdellä.

Marlene

Qigong on hyvä ystävä kun vanhenee. Se pitää kehon joustavana ja pehmeänä ja pitää nivelrikkoni kurissa. Olen varma että minulla olisi ongelmia sen sairauden kanssa jos en harjoittelisi qigongia. Polveni magneettikuvattiin monta vuotta sitten ja silloin todettiin että minulla on nivelrikko. Minulla oli paljon kipuja, mutta nykyään niitä ei ole. Qigong on minulle terveysinvestointi, eikä vähäinen investointi siihen että olen paljon rauhallisempi. Nykyään olen kuin viilipytty verrattuna siihen aikaan kun aloitin qigongin treenaamisen.

Kesäkursseilla voi poistua arkipäivästä ja levätä ikävistä uutisista, joihin sanomalehdet ja muut mediat pakottavat ottamaan osaa arkipäivässä. Kesäkursseilla on niin ystävällinen ja rento tunnelma. Ja on niin mukavaa tavata kaikki ne ihmiset joihin on tutustunut, sillä niin monet tulevat yhä uudelleen kuten minä. Minulle ei tule oikea kesä ollenkaan jos en ole ollut kesäkurssilla.

Meistä

omat kertomukset

kurssiraportit

kurssimme