Qigong vaikuttaa myönteisesti Angelican laulamiseen

Niin kauan kuin muistan olen ollut ihminen, joka on kärsinyt jonkin verran stressistä. Saatoin usein tuntea rauhattomuutta, eksyneisyyttä ja tyhjyyttä ja minulla oli taipumus suurennella asioita. Minulla on myös ollut pitkään kipua sekä olkapäissäni että selässäni ja oletan että stressi on ollut siihen syynä.
Tutustuin qigongiin laulunopettajani kautta. Aloin harjoitella itse päivittäin ja osallistuin myös viikkoharjoituksiin. Syksyllä 2012 ja keväällä 2013 osallistuin yhteensä kolmeen viikonloppukurssiin.

Olkapäät löysivät paikkansa

Kesällä 2013 osallistuin ensimmäiselle kesäkurssille. Tämä vaikutti kunnolla olkapäihini ja selkääni. Ryhtini tuli vähän paremmaksi ja jotkut kivut vähenivät. Tuntui siltä, että olkapäät sijoittuivat oikeaan kohtaan ja nyt osasin rentoutua helpommin. Tämän kurssin aikana tapahtui qigongin tuloksena myös toinen konkreettinen muutos. Tunsin, että hengitykseni tuli syvemmältä vatsastani. Minulla oli aikaisemmin ollut sellaisia jännityksiä selässäni, etten ollut pystynyt hengittämään normaalisti. Tuloksena on, että nyt löydän paremman tuen laulaessani ja voin käyttää paremmin palleaani.
Qigong on edelleen vaikuttanut myönteisesti laulamiseeni. Pystyn rentoutumaan paremmin ja laskeudun hengitykselläni syvemmälle itseeni. Pystyn laulamaan korkeampia ja matalampia ääniä ja olen saanut varmemman, lämpimämmän ja täyteläisemmän soinnin. Olen saanut myös lisää kestävyyttä kuin aikaisemmin, jaksan laulaa pitempiä ajanjaksoja.
Huomaan tänään, että kestän stressiä paremmin. Pystyn kontrolloimaan päivittäisten qigongharjoitusteni avulla taipumustani suurennella asioita ja hermostua. Minusta on myös tullut vähän parempi käsittelemään hermostuneisuuttani ennen lauluesiintymistä. Joskus voin jopa löytää siinä tiettyä viehätystä.

Uskallan olla tässä ja nyt

Uskallan olla tässä ja nyt

Olen huomannut, että arjessani minusta on tullut parempi kohtaamaanuusia tilanteita ja ihmisiä, olen tullut tietoisemmaksi ympäristöstäni ja uskallan olla enemmän tässä ja nyt. En myöskään ole yhtä riippuvainen siitä, mitä muut ihmiset sanovat tai tekevät, mitä ennen tiedostamattani olin. Tulen helposti ujoksi ja minulla voi silloin olla vaikea ottaa yhteyttä muihin ihmisiin. Qigongin avulla tulen avoimemmaksi ja rohkeammaksi ja arvostan ihmisiä enemmän kuin tavallisesti. Tämä on jatkuvasti tapahtuvaa työtä ja on uskomaton tunne kun huomaan, että asiat ovat alkaneet muuttua; Qigongharjoitukseni tuloksena minusta on tullut rauhallisempi ja myönteisempi ja löydän sopusoinnun helpommin.

Angelica Krans