Kalkkikasauma hävisi Annikan olkapäästä

 

Kalkkikasauma esti käden nostamisen

Olen raskaana ja laskettuun aikaan on kaksi viikkoa. Haluan kertoa teille, mitä ihmeellistä minulle on tapahtunut. Olkapääni on ollut viime viikkoina erittäin kipeä. Sekä shenxin qigongin peruskurssilla, että kohota qi 2:ssa viime viikonloppuna näytti käteni variksenpelättimeltä, enkä pystynyt nostamaan tai kääntämään sitä. Se oli fyysisesti mahdotonta ja myös kivuliasta. Eilen aamulla heräsin siihen, että olkapäätäni särki vielä enemmän kuin ennen. Aamupäivällä lääkäri soitti minulle ja kertoi, että kipu johtui olkapäässäni olevasta 1,8 cm:n suuruisesta kalkkikasaumasta, joka esti jänteiden vapaan liikkumisen. Lääkäri ehdotti, että menisin synnytyksen jälkeen magneettikuvaukseen, missä samaan aikaan yritettäisiin poistaa kasauma neulan avulla.

Käsi täysin terve

Eilen illalla, kun harjoitin qigongia, tuntui käden nostaminen navan korkeudelle helpommalta kuin ennen. Jatkoin liikesarjaa eteenpäin ja pystyin nostamaan käden myös seuraavalle tasolle. Kohota qi- treenin jälkeen tajusin, että kipu oli hävinnyt kokonaan! Tänä aamuna kun menin lääkärin lähetteen johdosta fysioterapeutille, jouduin pyytämään anteeksi sitä, että olin varannut häneltä ajan turhaan. Kerroin, että olin harjoittanut qigongia ja että uskon sen parantaneen olkapääni. Fysioterapeutti totesi, että hän halua ehdottomasti myös osallistua qigong-kurssille.

Tämä kokemus tuntuu uskomattomalta ja olen jälleen kerran onnellinen siitä, että olen löytänyt zhineng qigongin.

Annika Dahlbäck