Janna sai apua lihassairauteen

Lihassairaus ja raitiovaunuonnettomuus
Ollessani kahdeksantoistavuotias sain tietää sairastavani lihassairautta nimeltä Limb-Girdle lihastensurkastumissairaus. Lääkärit kertoivat minulle, että saattaisin jo kolmikymppisenä istua pyörätuolissa. Sen lisäksi jouduin muutamaa vuotta myöhemmin pahaan onnettomuuteen. Eräänä iltana noustessani raitiovaunuun se lähti liikkeelle ennen kuin olin kunnolla kyydissä. Oikea jalkani jäi raitiovaunun ovien väliin ja raaahauduin raitoivaunun perässä pää katukiveyksellä sadan metrin matkan. Onneksi kaksi miestä näkivät tapauksen ja vetivät jalkani pois ovien välistä. Raitiovaunu ei edes pysähtynyt. Onnettomuuden jälkeen minun oli vaikea pysyä pystyssä jaloillani ilman tukea ja aloin käyttää kävelykeppiä. Elämästäni oli yhtäkkiä tullut epävarmaa ja vaarallista. Saatoin kaatua yllättäen missä tahansa. Ulkomaailma tuntui muuttuvan pitkäksi jonoksi esteitä ja vaaroja.

Hyvät tulokset kesäkurssilla 2010
Osallistuin ensimmäisen kerran viikonloppukurssille syksyllä 2009. Samana vuonna osallistuin Suomessa syyskurssille ja sitten vielä kesäkursseille Ruotsissa vuonna 2010. Kesäkurssien aikana koin suuria muutoksia kehossani. Viisitoista vuotta sitten tapahtuneesta raitiovaunuonnettomuudesta lähtien minulla oli ollut huono yhteys jalkoihini. Jalkani olivat olleet kylmät ja ristiselässäni oli ollut kovia kipuja. Olin kärsinyt myös usein päänsäryistä ja lihaskouristuksista. Kesäkurssien aikana lämpö palasi jalkoihini ja ristiselän kivut katosivat ja tunsin itseni jälleen kokonaiseksi ihmiseksi, sen sijaan että kehonosani olisivat tuntuneet huonosti yhteensopivista palasista yhteenliimatuilta. Kykyni kontrolloida jalkojani parani ja pystyin taas koukistamaan niitä jonkin verran kävellessäni. Olin useamman vuoden ajan kävellyt jalat tikkusuorina, joka oli aiheuttanut polvinivelien kulumista. Minulla oli myös ollut kymmenen vuoden ajan ranteet tulehtuneina, minkä takia en ollut voinut soittaa pianoa. Kirjoitan tietokoneella arkisin ja olin joutunut säästämään käsiäni kirjoittamiseen. Toisen kesäkurssin aikana soitin kokonaisen tunnin ajan pianoa ja käteni vain sykkivät. Tuntui ihmeelliseltä voida taas soittaa kärsimättä kivuista. Kesäkurssien jälkeen olen ollut paljon aiempaa energisempi ja lihaskouristukset ja päänsäryt ovat lähes kokonaan loppuneet. Myös tinnutus korvissani on selvästi vähentynyt.

Uusia edistysaskelia 2011 talvikurssin aikana
Talvikurssilla 2011 ryhtini korjaantui. Pystyin sekä istumaan että kävelemään tukevammin ja suoremmassa asennossa. Yhteys jalkoihin parani entisestään ja kurssin jälkeen jalkojen turvotus oli selvästi laskenut. Vanhat terveet keholliset muistot heräsivät eloon kurssiviikon aikana ja aloin muistaa, millaista on kävellä tavallisesti.

Zineng Qigong antoi toivoa parantumisesta
Olen kymmenen vuoden ajan elänyt terveellisesti ja koittanut kaikenlaisia paranemiskonsteja: olen meditoinut, saanut ayurvedisiä hoitoja sekä joogannut. Olen väliaikaisesti tullut vähän parempaan kuntoon, mutta sitten lihasvoimani on taas heikentynyt. Olen toki saanut apua kokeilemistani keinoista, erityisesti ayurvedisistä hoidoista Intiassa, mutta silti minusta on tuntunut, etten ole vielä päässyt ongelman juurille. Minulla on pitkään ollut tuntuma, että täytyy olla olemassa keino, jolla voin parantua kokonaan. Zhineng Qigong vaikutusesta olen saanut toivoni takaisin.

Parantunut elämänlaatu Qigong-harjoittelun kautta
Fyysisen parantumisen lisäksi olen huomannut monia positiivisia muutoksia myös psyykkisellä tasolla. Tunnen itseni rauhallisemmaksi ja luottavaisemmaksi kuin ennen. Elämäntilanteeseeni liittyvä pelko on myös sulamaisillaan pois. Nykyään harjoitan Zhineng Qigongia päivittäin ja olen huomannut sen avulla suoriutuvani myös töistäni kevyemmin kuin ennen. Tunnen itseni kokonaiseksi ryhtyessäni kirjoittamaan ja uusia ideoita syntyy virtanaan. Tuntuu hyvältä että Qigong vaikuttaa turvallisella tavalla tasapainottaen sekä kehoa että mieltä sopivassa tahdissa. Tämä antaa mahdollisuuden tutkia, kuinka toimimme syvällä tasolla ja miten keho ja mieli liittyvät pohjimmiltaan toisiinsa. Olen päässyt todella hienolle tutkimusmatkalle. Suosittelen tätä qigong-muotoa lämpimästi jokaikiselle, joka haluaa parantaa elämänlaatuaan.

Janna Thorström