Allergiset reaktiot, ruoka-aineallergiat ja lantiolukko, kaikki paranivat Kesäkurssilla

Sain tietoa Zhineng Qigongista tuttavan kautta syksyllä 2006. 2-vuotiaan äitinä ja alkavien opiskelujen vuoksi oli elämäni aika hektistä. Tarvitsin treeniä josta saisin energiaa, mutta en voinut sitoa itseäni kiinteisiin treenauspäiviin viikolla. Siksi Zhineng Qigong -viikonloppukurssi vaikutti minulle sopivalta.

Eirill 670px

Heinänuha

Jo 6-vuotiaasta asti minulla on ollut heinänuha. Se on ajan myötä kehittynyt koivun siitepölystä ja pujosta muutamasta kuukaudesta keväällä, sellaiseksi että se on vaikuttanut terveyteeni melkein vuoden ympäri. Viime vuosina minun on ollut pakko käyttää antihistamiineja, silmätippoja ja nenäsumutteita melkein vuoden ympäri.

Tämä on vaikuttanut energiatasooni ja yleiskuntooni. Halusin muutta tilanteen ja menin lääkäriin. Lääkärini lähetti minut rokotusspesialistin vastaanotolle. Rokotusohjelman piti alkaa syksyllä/talvella 2017. Ohjelman piti helpottaa allergioita.

Kesäkurssin 2017 tuloksia

Olen osallistunut kahdelle Kesäkurssille aikaisemmin ja olen todennut että pidemmiltä kursseilta saa tuloksia. Ollakseni aktiivinen oman terveyteni puolesta, päätin jälleen kerran tulla Kesäkurssille, siis ykköselle, yhdeksän treenauspäivää.

Eirill

Minulla on gluteiini- ja laktoosi-intoleranssi ja siksi minulla on gluteeniton ja laktoositon ruokavalio. Kesäkurssin aikana huomasin pystyväni syömään ruokaa ilman reaktioita. Sen lisäksi pystyin vähentämään allergialääkkeiden käyttöä yhdeksän päivän aikana Kesäkurssilla. Jopa raskauden aiheuttama lantiolukko aukesi. 

Kesäkurssin jälkeen en ole ottanut yhtäkään allergiatablettia. Pystyin perumaan lääkäriajan jatkotutkimuksiin, koska allergiani oli parantunut kokonaan! En tarvinnut rokotteita enkä allergialääkkeitä.

Jo ensimmäisellä Zhineng Qigong -viikonloppukurssilla oli kaksi asiaa, joista tiesin että tämä menetelmä sopii minulle. Sain suoraan tunteen sisäisestä rauhasta ja energiani lisääntyi välittömästi.

Sisäinen rauha ja energia

Arkipäivässä minulla on enemmän energiaa, elämäniloa ja olen hyvällä tuulella. Tämä on "itsetreenaustaito", joka osaltani sisältää päivittäistä treenausta.

Työssäni huomaan suurempaa rauhaa ja paremman keskittymiskyvyn. Olen myös kärsivällisempi ja rakastavampi inhimillisissä suhteissani.

Suosittelen lämpimästi Zhineng Qigongia.

Eirill Stolan Rogstad