Tuina auttoi Gun-Ernaa niskan retkahdusvammassa, vaikeissa vapinoissa sekä vaikeassa jalanmurtumassa

Gun-Erna puutarhassa

Dramaattinen onnettomuus

19. marraskuuta 1989 olin pahassa liikenneonnettomuudessa. Ajoin melko suurta Audia ja tiet olivat hyvin liukkaita. Pysähdyin keskiviivan viereen odottamaan että pääsen ylittämään tien. Toinen auto, Volvo 240, pysähtyi taakseni. Katsoin takapeilistä enkä nähnyt toisia autoja takanamme. Yhtäkkiä autoni liikahti voimakkaasti. Käsitin että jotain oli tapahtunut. Ne jotka näkivät onnettomuuden kertoivat että pieni Renault oli törmännyt takanani olevaan Volvoon sellaisella vauhdilla, että se päätyi Volvon takakontin päälle etupuoli ylöspäin. Volvo oli vuorostaan törmännyt minun autooni sellaisella voimalla, että sen runko vääntyi.

En valitettavasti istunut ihan selkänojassa kiinni kun onnettomuus tapahtui, istuin kaiken lisäksi vinossa katsoakseni sivulle. Paiskauduin suurella voimalla taaksepäin niskatukea vasten ja sain niskan retkahdusvamman. Elämäni meni sekaisin tuona hetkenä. Asiantuntija joka katsoi röntgenkuviani kymmenen vuotta myöhemmin totesi että minulla oli pahoja niskavammoja, esimerkiksi neljäs ja viides niskanikama ovat aivan kiinni toisissaan. Nivelsiteet, lihakset ja hermot ovat myös vahingoittuneet.

Elämä meni sekaisin

Onnettomuuden jälkeen kaikki muuttui. Olen synnyttänyt kaksi lasta, saanut kaksi juurihoitoa, katkaissut jalkani jne. mutta tämä kipu oli jotain aivan muuta. Kipu oli jatkuvaa ja vei voimani täydellisesti. Arkipäivästä selviämisestä tuli vaikea kamppailu. Ainoat kivuttomat hetket olivat silloin kun nukuin. Minun oli vaikea keskittyä ja lähimuistini huononi, oireet muistuttivat dementiaa ilman pahinta sekavuutta. Minun on ollut aina helppo lukea ja oppia asioita, mutta nyt en voinut yhdistää edes kolmea tekstiriviä sanomalehdestä järkevällä tavalla. Pystyin muistamaan vain kaksi tai kolme viimeistä sanaa lauseista. Sanaristikoista tuli noina aikoina suosikkini, ja nyt jälkeenpäin ymmärrän että se johtui siitä etten tarvinnut pitää mielessä kuin yhden sanan. Sain myös vaikean tinnituksen. Sinfoniaorkesterin epävireiset kauheat viulut, jotka eivät koskaan pitäneet taukoa. Huimasi kauheasti, en voinut kääntää päätäni, jos en pitänyt kiinni jostain, pyöräily ja juoksu piti lopettaa. Kipujen, tinnituksen ja sydämentykytyksen yhdistelmä aiheutti myös sen, etten voinut nukkua ilman lääkkeitä moneen vuoteen. Olin 43-vuotias ja en juuri ollut sairastellut aikaisemmin, mutta nyt piti lopettaa työnteko.

Vaikeat vapinat

Kun olin noin 55-vuotias huomasin, että pääni alkoi vapista. Se tapahtui niin vähitellen etten oikein tiedä milloin se alkoi. Isäni puolelta monet sukulaisistani kärsivät siitä. He eivät voineet käyttää ruokailuvälineitä, eivät voineet juoda ilman juomapilliä jne. Kun isäni oli vähän yli 60-vuotias, vapisivat hänen kätensä niin paljon että hänen täytyi antaa lapsilleen valtakirja nimenkirjoitukseen, koska hän ei pystynyt itse enää kirjoittamaan nimeään asiakirjoihin. Kun itse olin noin 60-vuotias vapisivat käteni niin paljon että aloin miettimään kenelle antaisin valtakirjan.

Tuina antoi hyviä tuloksia

Minulla oli siis hyvin vaikeaa, tunsin itseni 90-vuotiaaksi joka vapisi ja jolla oli jatkuvia kipuja. Minulla ei ollut energiaa. Siinä vaiheessa alkoi poikani antaa minulle Tuinaa. Hän oli opiskellut sitä sekä treenannut qigongia, European Zhineng Qigong -ryhmässä. Kiinnostuin ja olin halukas kokeilemaan. Huomasin heti että se auttoi. Kivut vähenivät merkittävästi. Sain enemmän energiaa, pystyin keskittymään ja jopa nukkumaan paremmin. Koska tulokset olivat näin lupaavia sain Tuina-käsittelyä joka kerta kun tapasimme, mitä ei tosin tapahtunut usein. Asun nimittäin Pohjois-Norjassa ja hän on muuttanut Tukholmaan, joten ei ole niin yksinkertaista tavata usein. Vaikka tulen taas vähän huonommaksi tapaamiskertojen välillä, tulen paremmaksi ja paremmaksi kun olen taas saanut Tuina-käsittelyn. Vuosien mittaan olen kaiken lisäksi suureksi hämmästyksekseni huomannut vapisevani yhä vähemmän. Pääni vapisee hyvin vähän ja kirjoitan tällä hetkellä hyvin, huolimatta siitä että olen yli 70-vuotias.

Gun-Erna vaeltaaVaellusonnettomuus

Elokuussa 2002 tapahtui minulle onnettomuus kun vaelsin vuorella. Saappaani juuttui kahden kivenlohkareen väliin, menetin tasapainoni ja kaaduin suoraan taaksepäin. Jalkani katkesi ja jalan luu törrötti kohtisuoraan noin kymmenen senttimetriä nilkan yläpuolelta. Se oli meidän ensimmäinen vuorivaelluksemme, jolloin meillä oli kännykät mukana ja siinä oli onnea. Soitimme hätänumeroon ja sieltä hälyytettiin ambulanssihelikopteri. Koska kesti tovin ennen kuin minut pelastettiin, turposi jalkani niin että saapas täytyi leikata pois. Lääkärit totesivat että minulta olivat murtuneet sekä sääriluu että pohjeluu, ja että murtumat olivat vinoja. Hoito tapahtui siten että sääreen laitettiin putki. Putki ruuvattiin sitten kiinni polveen ja nilkkaan. Kun vaiva oli parantunut jonkin aikaa halusin että putki otetaan pois, koska se juuttui polveen portaita kävellessä. Saadakseen putken pois täytyi heidän rikkoa se luukudos joka oli alkanut kasvaa.

Kaiken tämän jälkeen huomasin, että jalka oli vinossa koska oli murtunut vinosti. Jalka oli kääntynyt noin 30 astetta ulospäin ja murtunut jalka oli merkittävästi lyhyempi kuin toinen jalka. Minulla oli selvä patti sääriluussa. Kaikki käveleminen meni kuitenkin aika hyvin, mutta toisinaan se aiheutti kipuja. Mutomaahiihto oli pahempaa. Yritin sitä mutta oli vaivalloista saada jalkoja osoittamaan samaan suuntaan. Kun yritin se teki hyvin kipeää. Koska haluaisin todella hiihtää, yritimme erillaisia ratkaisuja, esim. laittaa side vinosti sukseen, jotta jalan rasitus vähentyisi. Mutta tämä yritys ei toiminut niin hyvin, niinpä hiihtäminen piti lopettaa kokonaan.

Vähemmän kipuja ja suora jalka

Joitakin vuosia sen jälkeen, kun olin katkaissut jalkani, olin poikani luona vierailulla juhannuksen aikaan. Olimme kävelyllä ulkona hienossa säässä aamupäivällä. Kun meidän piti istuutua aterioimaan suvun kanssa, tuli jalkani kipeäksi. Kävelylenkki oli ollut ehkä liian pitkä. Kysyin pojaltani voisiko hän antaa minulle Tuina-käsittelyn jalkakipuuni. Hän paineli joitakin pisteitä pari minuuttia, kipu katosi välittömästi ja pystyin nauttimaan loppuillasta. Aamulla aikaisin aterian jälkeen taivutin itseäni eteenpäin ja sattumalta vilkaisin jalkojani. Olin hyvin hämmästynyt kun näin silloin että molemmat jalkani osoittivat eteenpäin. Vasen jalkani oli samassa kulmassa kuin oikea. Minun piti katsoa uudestaan kolme tai neljä kertaa, ennen kuin pystyin uskomaan tätä todeksi. Päätin heti että aloitan hiihtämisen uudestaan. Kun talvi tuli, laitoin sukset jalkaan ja pystyin hiihtämään yhtä hyvin kuin ennen jalan katkeamista.

Gun-Erna