Kohota Qi Tukholma [6.2.2016]

Tämän vuoden Tukholman ensimmäinen Kohota Qi kurssi pidettiin Södergårdenissä 6.-7.2.2016. Kuten tavallista kurssilla oli sekä aloittelijoita että konkareita. Kaikki aloittelijat oppivat nopeasti ja useat ilmaisivat halukkuutensa jatkaa harjoittelua sekä kotona että iltaryhmissä. Alla osallistujien kommentteja:

Pitkä sairasloma

"Olen ollut poissa työstä pitkään terveysongelmien vuoksi. Tämä oli tärkeä syy miksi osallistuin tälle kurssille. Mutta epäröin pitkään. Minun on kipujen vuoksi vaikea seistä. Eilen illalla minulla oli hyvin erikoinen tuntemus jalassani. Jalat tuntuivat kuin energiasta lämpimiltä. Aion jatkaa harjoitusta ja olen hieman kiinnostunut kesäkurssista."

Tarvitsen vähemmän unta

"Kiitos kaikille erittäin hienosta kurssista. Qigong auttaa minua niin monella tavalla. Kaikki on menossa parempaan suuntaan. Esimerkiksi tarvitsen vähemmän unta ja olen energisempi. Eilen illalla menin teatteriin ja menni nukkumaan klo yksi aamulla, mutta heräsin viideltä harjoittelemaan ja se meni hyvin. Osallistuin rintasyöpäyhdistyksen projektiin ja olen harjoitellut joka päivä vuodesta 2003."

Perinnöllinen sairaus

"Olen harjoitellut vuoden verran. Alussa minulla oli suuria ongelmia jaloissani, koska minulla on perinnöllinen sairaus. Sain "juoksijan polvi"-nimisen sairauden (tulehdus polven pehmytkudoksessa) ja usein tulehduksia. Mutta minulla oli hyviä tuloksia heti ensimmäisen viikonloppukurssin jälkeen. Seuraavalla kesäkurssilla pystyin rentouttamaan jalkani ja yhtäkkiä jalat menivät oikeaan asentoon. On suuri helpotus pystyä kävelemään ja käydä taas ostoksilla."

Stressi

"Toiveeni oli että pystyisin rentoutumaan, ja se tuntuu toimivan. Tuntuu todella hyvältä rentoutua. Paine ja rasitusta työssä aiheutti voimattomuutta, mutta olen tällä hetkellä toipumassa siitä. Opettajat ovat hyviä ja opetuksen rakenne on pedagogisesti hyvä. Haluan jatkaa harjoittelua."

Osallistuin ensimmäistä kertaa

"Tämä oli ensimmäinen kurssini. Se on ollut hyvä kurssi. Liikkeet on helppo oppia ja tästä on helppo jatkaa harjoittelua."

Kipuja

"Harjoitan qigongia koska minulla on ongelmia hartioissa, niskassa ja selässä. Harjoittelen jotta kivut vähenisivät ja jotta elämä olisi hauskempaa. Kipu vaikuttaa elämään monin tavoin. Kun on kipuja turhautuu helpommin ja on voimaton. Kiitos qigongin selviydyn elämästä paremmin."

Ihastuttava kurssi

"On ilahduttavaa olla kurssilla, on niin mukavaa harjoitella. Harjoittelen paljon kotona, mutta siellä en voi saada samaa rauhaa ja rauhallista ilmapiiriä kuin kurssilla. Kun en ole osallistunut kurssille pitkään aikaan, koen tiettyä jännitystä kehossa. Kun tulen taas kurssille voin tuntea kuinka rentoudun. On mukava osallistua kursseille ja voin osallistua yhä uudestaan ja uudestaan."

Kurssin kertaaminen

"On mahtavaa kerrata kurssi ja harjoitella ryhmässä. Yhdessä voimme rakentaa ja parantaa kehomme ja mielemme. Kiitos."

Rauha

"Tämä on ensimmäinen kurssini. Minuun eniten teki vaikutuksen rauha, välittäminen ja lämmin tunnelma täällä. Olen myös hämmästynyt siitä, että onnistuin käymään koko kurssin. En ole pirteä, mutta olen energisempi. Tulin kurssille löytääkseni sopivan harjoitusmuodon. Tunnen nyt rauhaa."

Opettaja
Lars Hagner