Kohota Qi Vaasassa [2013-11-02]

Syksyn ensimmäinen Kohota Qi-kurssi Pohjanmaalla pidettiin Folkhälsanin tiloissa Mustasaaressa. Tunnelma kurssilla oli rauhallinen ja miellyttävä. Kurssin ensikertalaiset opettelivat liikkeitä ahkerasti voidakseen aloittaa säännöllisen harjoittelun kotona ja ryhmässä. Kurssia kertaamassa olleet olivat kaikki osallistuneet myös kesäkurssille ja pystyivät kertomaan harjoittelun tuomista terveysvaikutuksista. Alla muutamia kommentteja:

95 % vähemmän särkylääkkeitä

"Aloin harjoittaa Zhineng Qigongia kahdeksan ja puoli vuotta sitten. Tuolloin kärsin kroonisesta tenniskyynärpäästä ja jatkuvista kivuista ja koko kehoni oli hyvin jäykkä. Tällä hetkellä syön 95% vähemmän särkylääkkeitä. Kehoni on liikkuvampi ja joustavampi. Olen myös kasvanut pituutta 2 cm alaselän ja kaularangan suoristuttua. Huomaan tulleeni rauhallisemmaksi ja jaksan töissä paremmin. Tämä menetelmä on valtavan hyvä. Nukun paremmin kuin ennen. Olen myös nähnyt, kuinka toisetkin qigongia harjoittavat ovat alkaneet voida paremmin."

Apu univaikeuksiin

"Aloin treenata 2006. Nukuin tuolloin huonosti. En pystynyt rentoutumaan ja minulla oli heikko vastustuskyky. Sekä työssä käyminen, että elämä muuten oli raskasta. Qigongin harjoittaminen on auttanut minua valtavasti. Illalla treenaaminen auttaa rentoutumaan ja jos herään yöllä, nousen ylös ja treenaan. Vastustuskykyni on parantunut. En muista koska olisin viimeksi ollut vilustunut."

Voiman lähde

"Aamulla tunsin itseni masentuneeksi, mutta treenattuani tunnin, aloin voimaan paljon paremmin. Olen iloinen näistä kursseista ja ryhmätreenistämme."

"Perheessä tapahtuneen sairastumisen vuoksi Qigong tuntuu elintärkeältä juuri nyt, enkä tiedä kuinka olisin selvinnyt tällaisesta tilanteesta muutama vuosi sitten. Olen koko ajan luottanut tähän menetelmään, mutta siitä on tullut entistä tärkeämpi viimeisten viikkojen aikana, jolloin olen tarvinnut sitä niin paljon. Olen nukkunut paljon tämän kurssin aikana ja se on tehnyt hyvää. Myös yöllä sain nukuttua ihanasti."

Niska ja hartiaseutu kunnossa

"Aloin treenata zhineng qigongia vuonna 2008 ennen kaikkea uteliaisuudesta. Eilen muistui mieleeni, että en enää kärsi niskakivuista, eikä minun enää tarvitse käydä hierojalla."

"Viime vuonna minulla todettiin vamma hartialihaksessa. Sain henkilökohtaisen treeniohjelman, jota piti tehdä kuminauhan kanssa. Hartiani tuli sen myötä vain kipeämmäksi. Lopulta jätin kuminauhatreenin pois ja aloin treenata vain Kohota Qitä ja hartia tuntuu nyt hyvältä."

Haluan tätä lisää

"Olen iloinen ja fyysisesti aktiivinen eläkeläinen. Minulla on paljon kaikenlaisia vaivoja, mutta en halua ajatella niitä sen enempää. Eilen tunsin itseni täysin ruhjotuksi mutta samalla keho tuntui myös joustavalta, erityisesti hartiaseutu, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia. Odotan mitä tämä treeni nyt tuokaan tullessaan."

"Huomaan, että 'pallolla' on La Qissä iso merkitys.

"Tämä on ensimmäinen kurssini. Ollessani vuonna 2008 loppuun palanut, sain suurista epäilyistäni huolimatta apua akupunktiosta. Olen myöhemminkin käynyt akupunktiossa, mutta se on kallista. Tämän takia halua opetella menetelmän, jota voin harjoittaa itse. Olen iloinen, että tästä on myös treeniryhmä. Luulen, että tarvitsen sekä ryhmätreeniä että useita kursseja, jotta treenaamisesta tulee osa arkipäivääni."

Opettaja:
Margareta Willner-Rönnholm