Peruskurssi kohota qi Turussa [2012-04-21]

Keväisessä säässä pidettiin Turussa Kohota Qi- alkeiskurssi 21-22.4.2012. Mukana oli kuusi ensikertalaista ja joukko “vanhoja”. Kaukaisimmat kurssilaiset olivat tulleet Kuopiosta ja Lahdesta asti. Tunnelma kurssilla oli iloinen ja innostunut ja myös hyviä tuloksia saatiin. Näistä tarkemmin ohessa:

Migreenikohtaukset ovat loppuneet

“Aloitin hajoittaa qigongia n. puolitoista vuotta sitten. Kärsin tuolloin pahasta migreenistä ja lisäksi minulla oli muitakin vaivoja, kuten selkäkipuja. Paraneminen lähti käyntiin vähitellen. Suuri muutos tapahtui viime kesänä kesäkurssin aikana. Talvikurssin jälkeen migreenikohtaukset ovat loppuneet lähes kokonaan ja minulla on alkanut tervehtymiseni myötä kokonaan uusi elämä.”

Apua kipuihin

“Minulla on viisi kroonista sairautta. Tällä hetkellä en tunne kipuja ja toivon, että tämä menetelmä tulee auttamaan minua.”

“Kiitos taas kurssista. Olen ollut usealla peruskurssilla. Pidän tästä menetelmästä ja se on auttanut kipuihini ja selkävaivaani.” 

Migreeni hellittänyt kurssin aikana

“Tulin kurssille, koska olen viime vuodet ollut stressaantunut ja olen kärsinyt niska- ja selkävaivoista ja migreenistä, sekä ollut niiden takia sairaslomilla. Eilen illalla minulle tuli kova migreenikohtaus kotona, mutta tänään olen pystynyt treenaamaan koko päivän ja myös kipu on vähitellen hellittänyt, vaikka en aamulla ottanut lääkettä.”

Menetelmä auttaa kokonaisvaltaisesti

“Olen harjoittanut qigongia monta vuotta ja se on auttanut minua kokonaisvaltaisesti: esimerkiksi ryhtini on parempi, vastustuskykyni on kasvanut ja olen rauhallisempi.”

“Olen harjoittanut qigongia n. kuuden vuoden ajan ja saanut siitä paljon apua. Se on kuin pohja, jonka päällä seison.”

“Olen harjoittanut qigongia yli 10 vuotta, enkä tiedä missä olisin ilman sitä.”

“Qigong on auttanut minua selkävaivassani ja tästä menetelmästä on tullut osa elämääni. Voin harjoittaa sitä missä vain ja se tuo turvallisuutta. Tiedän, että saan siitä apua.”

Niin kuin elämän eliksiiriä

“Tämä on ollut hyvä kurssi. En ole päässyt tänä keväänä treenaamaan qigongia ryhmässä niin usein kuin olisin halunnut ja olen ollut väsynyt. Tuntemukseni on tällä hetkellä kuin kuivana olleella kasvilla, joka on saanut vettä, ‘elämän eliksiiriä’.” 

Paremmat hartiat ja niska

“Huomaan hartioissani ja niskassani, että ne tuntuvat paremmilta kuin ennen.” 

Käsi tuntuu paremmalta

“Tämä on ollut hirveän hyvä kurssi. Elämäni on onnellista, mutta ruumiini on ränkkä. Minulla on erityisesti ongelmia oikean käteni kanssa, johon saan säännöllisesti kortisonipiikkejä ja joudun syömään kipulääkkeitä. Se on ollut “paksumman” tuntuinen kuin toinen käsi. Nyt se tuntuu kuitenkin samankokoiselta kuin vasen käsi ja ihmeekseni olen pystynyt tekemään kaikki käsiliikkeet tällä kurssilla. Toivon, että tästä menetelmästä tulee osa elämääni. Olen nauttinut kurssin hyvästä opetuksesta ja ihanasta ilmapiiristä.”

 

Jeanette Heidenberg