Peruskurssi kohota qi Salossa [2011-09-24]

Toisen Salo-kurssimme edellä pidetyllä luennolla oli paljon kuulijoita. Yhteen kaupungin viihtyisistä kahviloista kokoontuneet henkilöt olivat erittäin kiinnostuneita kuulemaan elämänlaatua kohottavasta, helposta ja luonnollisesta menetelmästämme. Yksi paikallinen sanomalehti, Salonjokilaakso, oli lähettänyt toimittajan luennolle. Hän kertoi, että toimituksessa oli käyty vilkas keskustelu siitä kuka pääsee luennolle. Artikkeli on luettavissa tässä.

Vaikkakin toimintamme edelleen suurimmaksi osaksi tapahtuu ruotsiksi, olemme jo ehtineet pitää muutamia kursseja myös suomeksi. Mahdollisuus saada zhineng qigong -opetusta suomen kielellä on seikka, jota sekä ensikertalaiset suomenkieliset että kurssin kertaajat arvostavat. Useat kurssilaisista, jotka aiemmin ovat käyneet kurssinsa ruotsiksi, kokevat ymmärtävänsä menetelmää toisella tavalla kun he saavat opetusta omalla äidinkielellään.

Viikonlopun kurssi oli suosittu tälläkin kerralla. Osallistujat kertoivat jo kurssin kuluessa hyvistä tuloksista. He arvostivat varsinkin ystävällistä ja iloista tunnelmaa kurssilla, jota sydämellinen nauru usein väritti. Alla poimintoja osallistujien omista kommenteista.

Salo 2011-09-25

Menetelmä avaa tehokkaasti hartianseutua

"Kurssi oli hieno. Menetelmässä on hyviä fyysisiä liikkeitä. Hoidan työkseni muita ihmisiä ja huomaan että tämä menetelmä avaa tehokkaasti hartianseutua. Kurssille tulessani minulla oli kipuja oikeassa kädessäni, mutta nyt ne ovat poistuneet. Kehoni liikkuvuus on tullut paremmaksi. Oloni on rauhallinen ja minulla on hyvä mieli. Täällä on hyvä henki."

Lihakset kasvaneet, tinnitus sekä jännetupen tulehdus parantunut

"Minulla on lihassairaus, minkä lisäksi olen ollut onnettomuudessa, jonka jälkeen minun on ollut vaikea pysyä pystyssä ja ristiselässäni on ollut särkyjä. Siitä lähtien kun aloitin pari vuotta sitten zhineng qigongin, minulle on tapahtunut paljon hyvää. Lihakseni ovat kasvaneet. Kehoni tunto alkaa palata takaisin. Jalat ovat tulleet selvästi paremmiksi. Ruoansulatus on parantunut, tinnitus lakannut ja jännetupen tulehdus parantunut. Ollessani hiljattain markkinoilla, kävelin siellä kolme tuntia ilman että selkäni tuli kipeäksi."

Ei tarvitse fysioterapia enää

"Ensimmäisellä kesäkurssillani viime vuonna, minua kauan vaivannut jäätynyt olkapää tervehtyi ja niskasärkyni lieveni. Fysioterapiaa en ole tarvinnut enää kesäkurssin jälkeen. Kesäkurssilla sain apua myös minua vaivanneisiin silmien ja suun kuiviin limakalvoihin."

Sisäinen rauha

"Olin erittäin stressaantunut tälle kurssille tullessani, mutta tänään iltapäivällä sain sisäisen rauhan."

Tiedostaa kehonsa paremmin

"Jokin aika sitten irtisanouduin entisestä toimestani ja olen nyt uudessa työpaikassa. Kehossani on tapahtunut myönteistä ja nyttemmin tiedostan kehoni paremmin kuin aikaisemmin. Qigong on minulle tärkeä, siinä olen löytänyt ryhmän, johon tunnen kuuluvani.

Kevyempi olo

"Oloni tuntuu nyt kevyemmältä. Olkapäässäni ollut kipu on lieventynyt. Kurssi oli hieno kokemus."

Opettaja:

Jeanette Heidenberg