Löysin qigongin vuonna 2004 kun isäni sairastui ja minä ja siskoni menimme hänen kanssaan qigong kursseille seuraavana vuonna. Näin miten harjoitus vaikutti isääni, erityisesti psyykkisesti, vaikka hän oli saanut vakavan syöpädiagnoosin. Isäni ei koskaan parantunut, mutta qigongharjoitukset lisäsivät hänen elämänlaatuaan niin kauan kuin hän eli. Itse olin saanut mahdollisuuden treenata Zhineng qigongia enkä luopunut siitä. Menetelmä on kuulunut elämääni siitä alkaen. Vuosien saatossa on harjoitus antanut minulle korvaamatonta apua eri terveydellisissä ongelmissa sekä vaikuttanut elämänlaatuuni. Treenaan pääasiassa kotona, yhdestä kahteen kertaa päivässä. Lisäksi käyn monia viikonloppukursseja, olen ollut yhdellä talvikurssilla ja kolmella kesäkurssilla tähän mennessä.
Seuraavassa muutamia parannuksia, joita olen vuosien mittaan qigongia treenaamalla saanut:
Olen ollut loppuunpalanut ja nyt energiatasoni on normaali
Vuonna 2001 paloin töissä niin sanotusti loppuun. Olin sairauslomalla noin vuoden, jonka jälkeen aloin taas työskennellä. Kuitenkaan en ollut oma itseni, energiaa oli vähän. Työskentelin vähän ja olin kuitenkin ihan uupunut jokaisena viikonloppuna. Kaikki pyöri lepäämisen ympärillä ja tätä jatkui useita vuosia. Qigongia tehdessä huomasin että sain siitä uutta energiaa. Siispä treenasin ja myös harjoituksen laatu parani vuosien kuluessa. Minulla on kestänyt monta vuotta että voin sanoa, että nyt minulla on normaali-hyvä energiataso. Sillä on suuri merkitys sosiaaliseen elämääni ja siihen, että voin olla osallisena maailmassa. Ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen olen hakenut työajan pidennystä.
Hermokipu hampaassa katosi
Ensimmäisellä kesäkurssillani vuonna 2014 minulla oli kova hammassärky. Ongelma johtui hammaskruunusta joka oli laitettu vähän aikaa sitten, kruunun alla olevista hermoista. Ajattelin ensin perua koko kurssin, mutta muutin kuitenkin mieleni. Kurssilla särky oli hirvittävä. Kipu levisi koko suun alueelle, mutta viimeisenä päivänä kipu yhtäkkiä hävisi. Siitä alkaen ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia hampaissa.
Kasvain katosi
Kun saavuin tämän vuoden kesäkurssille minulla oli ½ senttimetrin kokoinen kasvain nivusessa. Se oli ilmestynyt noin kolme kuukautta aikaisemmin ja oli aika ärsyttävä. Olin ajatellut mennä lääkäriin leikattavaksi, mutta neljäntenä kurssipäivänä katosi koko kasvain.
Takaisin sairauslomalta, jolla olin niskakipujen takia
Olen huilunsoitonopettaja ja olen soittanut huilua melkein 40 vuotta. Siinä on huono ja staattinen työasento ja vuonna 2013 teki niskani tenän. Olin pitkällä sairauslomalla, käytin niskatukea ja minulla oli pahoja kipuja. Ajattelin jatkuvasti vain seuraavaa mahdollisuutta käydä pitkäkseni ja levätä. Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että minun täytyy hankkia uusi ammatti. Huomasin kuitenkin että qigongia pystyin treenaamaan riippumatta siitä kuinka huonosti voin. Kun harjoittelin, tuntui kuin kehoni olisi levossa, vaikka minulla oli jännityksiä ja kipuja. Saatoin kärsiä kivuista koko päivän, mutta sitten tunsin itseni kivuttomaksi qigongharjoituksissa. Sain myös toista hoitoa, mutta olen ihan varma että on qigongin ansiota, että voin jatkaa työssäni ja kaikki sujuu hyvin.
En kärsi enää IBS:stä
Minulla on ollut IBS (ärtyvän suolen oireyhtymä) jonka sain 2014. Tulin vakavasti sairaaksi, en kestänyt oikein mitään ruokaa ja laihduin. Tällä hetkellä olen melkein oireeton ja voin syödä melkein kaikkea ilman että saan oireita.
Paljon rauhallisempi
Stressi on piinannut minua paljon. Minulla on yleisesti korkea stressitaso ja päässäni ”kiehuu” helposti. Tähän asiaan on qigong ollut ehdoton apu. Olen paljon rauhallisempi kuin aikaisemmin ja kun stressaannun tiedän, että voin nopeasti rauhoittua la qin tai kohota qin avulla. Kohtalainen stressi pitkään jatkuessaan on hyvin epäterveellistä, olen todella iloinen että olen löytänyt apukeinon tähän.
Parempi keskittyminen ja läsnäolo omassa elämässä
Keskittyminen on tärkeää. Se tarkoittaa että olet todella siellä missä olet, tässä hetkessä, pystyt todella ottamaan vastaan edessäsi olevat ihmiset. Minulla se tarkoittaa esim. huilunsoitonopiskelijoita. Olen saavuttanut kokonaan toisen keskittymiskyvyn qigongin kautta. Olen todella iloinen että pystyn nyt iloitsemaan hetkestä aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Se on tärkeintä mitä qigongharjoittelu on antanut minulle. On vain nykyhetki ja jos emme pysty elämään hetkessä, menetämme oikeastaan itse elämän. Ajattelen qigongin päivittäisenä vapaana alueena. Kun asettaudun lattialle treenaamaan, tiedän että voin tulla itseeni ”kotiin”, paikkaan jossa olen rauhassa omassa kehossani. Jätän maalliset huolet ulkopuolelle ja rauhoitan mielen. Rauha tuo mukanaan uuden näkökulman ja yleiskuvan.
Luottamus siihen, että voin vaikuttaa terveyteeni ja elämänlaatuuni
Qigong ei ole mikään ilmainen tie terveyteen. Se voidaan kokea kovana työnä ja tulosten saaminen voi viedä lyhyen tai pitkän ajan, mutta tulokset tulevat aina! Täytyy vaan olla kärsivällinen eikä saa kadottaa maalia näkyvistä. Ja tietysti treenauksesta pitäisi tulla myös terveet elämäntavat. Luotan siihen että jos tulisi uusia terveysongelmia, pystyisin parantamaan myös ne qigongharjoituksella. Tuntuu niin hyvältä että voin elää luottaen siihen, että voin vaikuttaa omaan terveyteeni ja elämänlaatuuni.
Helle Waagö Lyngstad